Hetta - Pallas

Reitin alkupäähän siirryttiin venekuljetuksella.

Hyvin nukutun yön ja tuhdin aamupalan nauttimisen jälkeen Hetan Majatalolla viritettiin rinkat lähtövalmiiksi ja siirryttiin rantaan  odottamaan venekuljetusta itse reitin alkupäähän. Veneenkuljettaja saapuikin paikalle nopeasti ja pian oltiinkin matkalla järven yli. Palvelu toimi moitteetta ja oli erittäin ystävällistä.

Metsälampi lupaili hyvää ruskamaisemaa.

Reitin alkuosa kuljettiin metsässä ja loiva nousu valmisteli hyvin tulevaan kiipeämiseen kohti tunturin huippuja. Alkuosa oli helppoa kulkemista pienestä noususta ja painavasta rinkasta huolimatta. 

Metsän ja kosteikkojen vuorottelua.

Ensimmäinen ruokatauko pidettiin Pyhäkeron autiotuvan pihapiirissä, jossa sijaitsi myös kiinni ollut latukahvila. Pihapiiristä löytyi kaivo, tulistelupaikka ja täydelliset jätteiden lajittelumahdollisuudet. Porukkaa taukopaikalla oli jonkin verran, tosin suurin osa näytti olevan päiväretkeläisiä.

Pyhäkero ja ensimmäinen kunnon nousu edessäpäin.

Pian tauon jälkeen päästiinkin ensimmäisen kerran nousemaan hieman jyrkempää rinnettä ylös kohti Pyhäkeron huippua. Alkuosa polusta oli jouduttu sorastamaan kulumisen vuoksi, näkymä ei ehkä ole hirveän luonnollinen, mutta ymmärrettävää kuitenkin. Polku-urissa virtaava vesi veisi muuten mukanaan kaiken maa-aineksen. Avautuvat näkymät tekevät kuitenkin polun ulkoasusta nopeasti toissijaisen asian.

Ensimmäinen jyrkähkö nousu takana.

Näkymää Pyhäkeron huipulta.

Maisemista nauttimisen jälkeen Pyhäkeron huipulla lähdettiin laskeutumaan loivasti kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa, joksi oli suunniteltu Sioskurun autiotuvan ympäristö.

Maaruska ja auringonvalo tekivät näkymistä huikeita.

Koivikkoa juuri ennen saapumista Sioskurun autiotuvan pihapiiriin.

Tunturipuron solina toivottaa kulkijan tervetulleeksi Siokuruun.

Sioskuruun saavuttaessa valittiin yöpymisvaihtoehdoksi teltta, joka pystytettiin ylimmäs rinteeseen tehdyn tulipaikan viereen pahimmalta tuulelta suojaan. Puron ympäristössä oli pari muutakin telttaa ja lisäksi tuvassa yöpyi kourallinen ihmisiä. Ei kuitenkaan mitään suurempaa tungosta ja iltanuotiolla nautiskeltiin eväitä kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa.

Yöpymispaikalta avautui hieno erämainen maisema.

Toisena päivänä liikkeelle lähdettiin epävakaisessa säässä ja hieman vettäkin saatiin niskaan. Onneksi sade loppui lähes heti ja maisemista päästiin nauttimaan taas täysin siemauksin. Tuuli ja pieni sade antoivat kuitenkin muistutuksen miten nopeasti olosuhteet tunturissa voivat muuttua.

Näkymä Siosvaaralta Kukkarovaaran suuntaan.

Nälkä yllätti nopeasti kulkijat ja päätimme  poiketa hieman muuten suoralta reitiltä ja laskeuduimme ruokatauolle Tappurin autiotuvalle jonne matkalla avautui monenlaista hienoa maisemaa. Tappurin pihapiirissä oli kiva kuunnella vanhemman kansan viisauksia ja juttuja reitin varrella vastaan tulevista paikoista.

Kosteikkoa ennen Tappurin autiotupaa.

Tappurista alkoikin tasainen loiva nousu ylös rinnettä johon vastatuuli toi hieman lisähaastetta. Sää parani koko ajan ja aurinkokin näyttäytyi pilvien lomasta.

Sulamisvesien jäljet näkyvät hyvin pienessä kurussa.

Kurun pohjalla vesi virtasi hiljalleen.

Nousun taittuessa laskuun avautui jälleen huikeita näkymiä moneen suuntaan.

Kosteikoilla tupasvilla oli vielä täydessä näyttävyydessään.

Rouvivaaran rinteiltä lähdettiin laskeutumaan kohti Pahakurun autiotupaa. Osuus oli selvästi porojen suosiossa ja niitä alkoikin tulla vastaan kohtalaisen suuria määriä. Tällä osuudella alkoi askel jo hieman painaa ja allekirjoittanut onnistui hieman kompuroimaan rinkan painon varmistaessa kunnon mahalaskun kivikkoisella polulla. Onni onnettomuudessa, tästäkin selvittiin vaatteista pölyä pyyhkimällä.

Porolla oli tankkaus meneillään.

Porot olivat sen verran arkoja ja valppaina, että lähelle oli turha koittaa päästä ainakaan kovin nopeasti.

Pahakurun autiotupa ympäristöineen oli yksi reitin hienommista paikoista ja siihen olisi ollut mahtavaa jäädä yöksi. Tällä kertaa voiton vei tieto siitä, että parin kilometrin päässä sijaitsevassa Hannukurussa odotti sauna sekä sen yhteydessä mahdollisuus pulahtaa tunturijärvessä.

Pahakurun autiotuvalta avautui hieno näkymä viereiseen notkelmaan.

Väriloistoa rinteessä.

Hannunkuru olikin melko laaja alue, toisella reunalla sijaitsi sauna ja toisella reunalla kukkulan päällä suuri autiotupa jossa oli kaksi puolta. Väliin mahtui varaustupaa ja kota sekä telttailua varten oma alue. Päädyimme jälleen asumaan teltassa järven läheisyydessä, josta oli sopiva matka joka paikkaan.

Hannunkurun järvi kylpi ilta-auringossa.

Makkarat grillailtiin tällä kertaa kodan lämmössä.

Sauna sekä pulahtaminen kylmässä järvessä olivat todellista superluksusta parin päivän vaelluksen jälkeen. Olo oli sen mukaisesti aivan mahtava. Illan kruunasivat taivaalla pilvien lomasta hieman loistamaan päässeet revontulet. Aikamoisia wow-elämyksiä. Tämän jälkeen maistuikin reissun parhaat yöunet.

Lapin taikaa?

Aamuinen näkymä teltan nurkalta.

Hannukurun taikayön jälkeen matka jatkui eteenpäin. Osuudella ennen Suaskurua avautui monenlaista maisemaa. Yksi reitin hienouksista olikin se, että näki todella pitkälle taaksepäin. Näin pysyi ihailemaan myös niitä maisemia kauempaa joista oli jo kuljettu.

Kaunista näkymää jyrkän rinteen huipulta. Kuvasta puuttuu enää karhu suon laidalta.

Maisemaa pikkuhiljaa nousevasta rinteestä Hannukurun suuntaan.

Pilvet peittivät lumikeron huippua.

Suaskuruun laskeuduttaessa näkyi edessä reitin vaativin nousu joka kapusi suoraan ylös Lumikeron jyrkkää rinnettä. Sopiva määrä ruokaa näytteli tärkeää osaa tällä tauolla. Eikä liikaa mutta ei myöskään liian vähän.

Suaskurun pohjalta polku nousi suoraa ylös lumikeron jyrkkää rinnettä.

Nousu olikin reitin jyrkin, mutta myös maisemat olivat mahtavat ja antoivat lisävoimaa kulkijalle. Puuskutusta, hikeä ja hienoja maisemia. Näissä kuvissa ehkä häiritsee hieman se, että kameran tallentama maisema ei vastannut läheskään sitä, kuinka kauas näkyi pilvisestä säästä huolimatta.

Näkymää noin puolesta välistä kapuamista.

Kiiruna luotti suojaväriinsä loppuun asti. Harmittavaisesti kameran akku loppui kesken kuvausten.

Ennen saapumista Montellin majalle edessä oli vielä laskeutuminen Lumikurun pohjalle ja toinen nousu Vuontiskeron rinnettä ensin ylös ja takaisin alas. Tällä osuudella reittiä alkoi huumori olla vähissä, sen verta alkoi askel painaa.

Montellin maja oli perinteikäs pienehkö autiotupa.

Montellin majalta jatkettiin suoraa Nammalan kurun Autiotuvan maisemiin jonne myös jäätiin yöksi. Kostea keli, aamuksi luvattu vesisade ja uudehko suuri tupa houkuttelivat nukkumaan teltan sijasta tuvassa. Valinta oli nukkumisen kannalta väärä, unet jäivät vähiin johtuen muun muassa siitä, että yksi matkaajista yski koko yön tauotta.

Sumu peitti nopeasti ensin tunturien huiput ja lopulta kaiken muunkin.

Grillailua nuotiolla sumun keskellä.

Pahimmassa sumussa ei näkynyt edes näin pitkälle.

Viimeisenä päivänä kuljettiin Nammalankurulta Pallashotellille, jonne matka päättyi. Paikoin sumu oli todella sankkaa ja se vaikeutti kulkemista muutenkin välillä kivikkoisessa maastossa. Maisemat jäivät loppumatkasta näkemättä ja se kuljettiinkin loppuun asti kerta rykäisyllä. Viimeiset leirisapuskat oli pakko nauttia Pallashotellin läheisyydessä, sen verta koville sumussa tarpominen otti. Pallakselta siirryttiin Äkäslompoloon yöpymään ennen paluumatkaa kotiin. Muutaman lisäkuvan voi käydä katsomassa täältä.

Yhteenvetona voitaneen todeta, että vaellus onnistui hyvin, kelit olivat ihan kelpo syyskelit. Vain viimeisen päivän sumu haittasi näkymiä. Yksi kokonaan selkeä ja aurinkoinen päivä oli myös toiveissa valokuvaamisen kannalta, mutta se jäi nyt toteutumatta. Ensimmäistä kertaa tosikoetuksella olleet vaelluskengät osoittautuivat erinomaisiksi, yhtään hiertymää ei tältä matkalta jäänyt muistoksi. Reittiä ja sen mahtavia maisemia ei ollut turhaan kehuttu. Lisäksi tuvat olivat erittäin hyvin varustettuja ja siistissä kunnossa. Silti kannattaa teltta ottaa tälle reitille mukaan.

Sandön - hiekkaa ja aurinkoa

Näkymä Sandön pitkältä sivulta kohti etelää.

Luvassa oli lämmintä ja kaunista säätä, ehkäpä viimeisen kerran kuluvana kesänä. Lisäksi vietettiin perinteistä muinaistulien yötä, joten oli mahdollisuus nähdä erilaisia kokkoja ja tulia. Suunnaksi päätettiin ottaa Saaristomeren Kansallispuistoon kuuluva Sandön mataline rantoineen.

Merikaali viihtyy hiekkarannoilla.

Vedenkorkeuden ollessa alhaalla rantautuminen ja ankkurinlasku tapahtui kahlaamalla, hauska kokemus tämäkin. Alhaisessa vedenkorkeudessa oli se hyvä puoli, että normaalisti vedenrajassa tai usein pinnan allakin jatkuvat hiekkasärkät olivat nyt kulkukelpoisia.

Itään päin kurkottava hiekkasärkkä saaresta päin kuvattuna.

Hiekkasärkkä sukeltaa jyrkästi mereen aivan yhtäkkiä, kuten lähellä näkyvä itäviitta kertoo.

Hiekkasärkän päästä oli hulppeat maisemat.

Saaren maasto oli muuten aika tasainen ja hiekkapohjaista mäntymetsää, jossa oli helppo kulkea. Tasaiselle alustalle sai myös teltan pystyyn helpolla. Kaunein osuus saaresta olivat kuitenkin sen rannat erilaisine kasveineen.

Tunnistatko kuvan kasvin?

Viimeisiä auringonsäteitä puiden lomasta.

Päivän saarella kruunasi upea ilta ja horisonttiin laskeva aurinko, joka sai aikaan todella hienon värien näytelmän. Kuvia olisi voinut ottaa loputtoman paljon. Pääsimme kulkemaan myös normaalisti veden alla olevaa hiekkasärkkää Tallörenin saarelle. Pois tullessa vesi oli noussut hieman, joten tavallisissa kengissä kulkijat joutuivat riisumaan kenkänsä ja kahlaamaan matalassa vedessä.

Kuva on otettu Tallörenin rannalta.

Hiljaisuus ja aurinko laskeuituvat samaan aikaan.

Muinaistulia saarelta ei pahemmin näkynyt sen sijainnin vuoksi, mutta tämän asian korvasi sattumalta reissulle ajoittunut mahtavan kirkas täysikuu. Kuun valossa kelpasi grillailla makkaraa ja katsella maisemia ja tähtiä. Salpausselän harjumuodostelmaan kuuluva Sandön on erittäin suositeltava retkikohde mahtavine maisemineen.

Kuun siltaa.

Seitsemisen taikametsässä

Alkumatkan polkua metsän siimeksessä.

Kuusissa oli todella paljon kuusensuopursuruoste-nimistä sienitautia.

Elokuun alku ja edessä pari yötä Seitsemisen kansallispuistossa, rinkan painosta päätellen edessä olisi viikon reissu. Liikkeelle lähtö Seitsemisen luontokeskuksen pihasta. Ennen liikkeelle lähtöä autoin nuoren tyttösen matkaan luontokeskuksen parkkipaikalta, hänen autonsa akku oli tyhjentynyt metsäretken aikana. Päivän hyvä työ oli tehty. Alkumatka oli hieman tuskainen, hyttysiä riitti ja kantapää hankautui heti rikki, kiitos huonojen ja kuluneiden kenkien. Joka tapauksessa nautin heti täysillä päästyäni liikkeelle, pelkästään jo metsän tuoksu aiheutti hyvää oloa.

Mahtavia sammalmättäitä.

Ensimmäiseksi yöpymispaikaksi olin valinnut Haukilammen. Matkan aikana onnistuin tiputtamaan lakkini ja ei auttanut kuin palata etsimään sitä. Onni onnettomuudessa, se ei ollut pudonnut kovinkaan pitkän matkan päähän. Sen verran aikaa erinäisiin säätöihin kuitenkin meni, että juuri ennen saapumista Haukilammelle taivas repesi ja teltanpystytys tapahtui vesisateessa. Illaksi suunniteltu makkaranpaisto siirtyi seuraavaan iltaan. Lopulta kuitenkin tyytyväisenä viinilasi kädessä ja katselin maisemia teltan oviaukosta sateen ropistessa teltan kattoon.

Haukilampi.

Hämämähäkki...

Aamulla tutustuin Haukilammen ympäristöön ja nautin runsaan aamupalan ennen liikkeelle lähtöä. Sää oli selkenemään päin ja fiilikset korkealla. Tarkoitus oli suunnata Koveron perinnetilan kautta kohti Multiharjua.

Pannukahvi kuuluu aamun kohokohtiin.

Teltan alta paljastui suurikokoinen yövieras.

Perinnetilalla olivat korjaustyöt käynnissä ja pikaisen katselmuksen jälkeen jatkoinkin heti matkaani kohti Multiharjua. Sen aarnimetsä oli todella mahtava näky, etenkin kun se vielä sijaitsi harjulla muuta maastoa ylempänä. Suomessa on aivan liian vähän pitkään luonnontilassa säilyneitä ikimetsiä, varsinkin eteläisemmässä Suomessa. Vanhat puut ja osittain metsäpalossa palaneet rungot olivat todella vaikuttava näky. Tässä oli todellakin sitä taikametsäfiilistä.

Aarnimetsäalueelle saapuessa puusto alkoi vanheta.

Aarnimetsän kelot olivat komeita.

Multiharjulta matka jatkui Jokiristin kautta kohti Saari- ja Kirkas-Soljasta. Tällä osuudella sain myös jälleen vettä niskaani ja välillä olikin aika kostean hikinen tunnelma. Onneksi kesä sen pian kuivasi minkä kasteli. Veden solina loi mukavan tunnelman kun reitti sivusi Seitsemisen jokea.

Seitsemisenjoki.

Majava asusti Seitsemisenjoella.

Majavan tekemää taidetta.

Majava oli kaatanut puita pesänsä lähimaastossa todella paljon. Olisi ollut aivan huikeaa nähdä se puunkaato hommissa, sen verta isoja puita se oli kaatanut. Harmi vain ettei metsuria näkynyt ja en malttanut jäädä odottamaan josko se näyttäytyisi.

Saari-Soljanen oli mukava paikka pitää taukoa.

Ruoka maistui ja aurinko lämmitti pilvien lomasta.

Ennen seuraavaa pidempää vaellusta ostoslistalla olivat kunnon vaelluskengät.

Soljasten ympäristö soineen ja järvineen oli todella hieno paikka. Jälkeenpäin jäi harmittamaan etten käynyt uimassa. Seuraavassa yöpymispaikassa ranta olikin niin matala, ettei sinne tehnyt mieli lähteä ensin kahlaamaan päästääkseen tarpeeksi syviin uintivesiin.

Erikoinen sieni, joka kaiken lisäksi liikkui.

Lumpeiden valtakunta.

Kirkas-Soljanen ja auringonpaiste.

Soljasilta suuntasin kohti Liesjärveä, jossa aioin yöpyä toisen yön. Matka oli kaksijakoinen, osittain helppokulkuista vanhaa metsätienpohjaa, osittain umpeenkasvanutta polkua ja liukkaita pitkoksia. Umpeenkasvanut osuus alkoi jo tuntua hieman tuskaiselta, väsymyksen painaessa kulkijaa. Väsynyt tai ei, osuus kaipasi jonkinlaista huoltoa tai polun uudelleen sijoittamista.

Erilaisia sieniä ja muita vastaavia riitti Seitsemisessä loputtomiin.

Oma suosikkikuvani reitinvarrelta.

Liesjärvelle päästyäni olin aivan loppu matkan jäljiltä. Laavulle oli kerennyt ulkomaalainen pariskunta ja yöpyminen tapahtui jälleen teltassa. Teltalle löytyi helposti paikka ja nuotiopaikka tarjosi paljon hienommat maisemat kuin mitä laavulta avautui. Täytyy sanoa, että kyllä ruoka, punaviini ja makkara maistui rankan päivän päätteeksi. Ilta menikin nuotiolla fiilistellen.

Nuotio palamaan ja eikun rentoutumaan.

Näkymä Liesjärvelle.

Viimeisenä päivänä kuljin Liesjärveltä Pitkäjärven kautta takaisin Kulomäelle, lähtöpisteeseen. Osuus oli melko helppokulkuinen ja eteni pääosin metsässä, käväisten välillä suolla ja järvien rannassa. Poikkesin myös tutkimassa Pitkäjärven eräkämpän miljöötä.

Mustikat olivat parhaimmillaan.

Jokin Sinisiipi kanervankukissa.

Muurahaiset olivat saaneet kunnon saaliin.

Loppumatkassa kuljettiin läheltä paria asumusta ja reitti kulki yksityisiltä mailta hakkuuaukion läpi. Se hieman läsäytti tunnelmaa, mutta viimeinen taukopaikka Isolla Kivijärvellä oli sitäkin hienompi ja hakkuut unohtuivat saman tien. Nuotiopaikka oli todella hienossa paikassa ja se suorastaan huusi seurakseen leiriytymispaikkaa ja laavua. Kyllä siinä kelpasi reissun viimeinen ruokatauko pitää ja juoda kahvit auringonpaisteessa.

Metsän siimeksestä saavuttiin Isolle Kivijärvelle.

Näkymä Ison Kivijärven nuotiopaikalta.

Seitseminen tarjosi hienon läpileikkauksen suomalaiseen luontoon, aarnimetsä, suot ja harjut metsineen järvimaisemia tietenkään unohtamatta. Erityisesti vaikutuksen teki aarnimetsäalue sekä Soljasten ympäristö. Välillä lievä rämpiminen pusikoissa hyttysten keskellä tuskastutti, täytynee mennä lappiin virkistämään muistia, mitä tarkoittaa kun hyttysiä on paljon. Vastapainoksi todella rehevät sammalmetsät lukuisine ennen näkemättömine sienineen ja valtavat määrät sammakoita ja muita pikkueläviä tarjosivat paljon nähtävää. Eipä Seitsemisestäkään ole turhaan kansallispuistoa tehty, suosittelen. Todella mieleen painuva kokemus. Lisää kuvia voi katsella täältä.