Hetta - Pallas

Reitin alkupäähän siirryttiin venekuljetuksella.

Hyvin nukutun yön ja tuhdin aamupalan nauttimisen jälkeen Hetan Majatalolla viritettiin rinkat lähtövalmiiksi ja siirryttiin rantaan  odottamaan venekuljetusta itse reitin alkupäähän. Veneenkuljettaja saapuikin paikalle nopeasti ja pian oltiinkin matkalla järven yli. Palvelu toimi moitteetta ja oli erittäin ystävällistä.

Metsälampi lupaili hyvää ruskamaisemaa.

Reitin alkuosa kuljettiin metsässä ja loiva nousu valmisteli hyvin tulevaan kiipeämiseen kohti tunturin huippuja. Alkuosa oli helppoa kulkemista pienestä noususta ja painavasta rinkasta huolimatta. 

Metsän ja kosteikkojen vuorottelua.

Ensimmäinen ruokatauko pidettiin Pyhäkeron autiotuvan pihapiirissä, jossa sijaitsi myös kiinni ollut latukahvila. Pihapiiristä löytyi kaivo, tulistelupaikka ja täydelliset jätteiden lajittelumahdollisuudet. Porukkaa taukopaikalla oli jonkin verran, tosin suurin osa näytti olevan päiväretkeläisiä.

Pyhäkero ja ensimmäinen kunnon nousu edessäpäin.

Pian tauon jälkeen päästiinkin ensimmäisen kerran nousemaan hieman jyrkempää rinnettä ylös kohti Pyhäkeron huippua. Alkuosa polusta oli jouduttu sorastamaan kulumisen vuoksi, näkymä ei ehkä ole hirveän luonnollinen, mutta ymmärrettävää kuitenkin. Polku-urissa virtaava vesi veisi muuten mukanaan kaiken maa-aineksen. Avautuvat näkymät tekevät kuitenkin polun ulkoasusta nopeasti toissijaisen asian.

Ensimmäinen jyrkähkö nousu takana.

Näkymää Pyhäkeron huipulta.

Maisemista nauttimisen jälkeen Pyhäkeron huipulla lähdettiin laskeutumaan loivasti kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa, joksi oli suunniteltu Sioskurun autiotuvan ympäristö.

Maaruska ja auringonvalo tekivät näkymistä huikeita.

Koivikkoa juuri ennen saapumista Sioskurun autiotuvan pihapiiriin.

Tunturipuron solina toivottaa kulkijan tervetulleeksi Siokuruun.

Sioskuruun saavuttaessa valittiin yöpymisvaihtoehdoksi teltta, joka pystytettiin ylimmäs rinteeseen tehdyn tulipaikan viereen pahimmalta tuulelta suojaan. Puron ympäristössä oli pari muutakin telttaa ja lisäksi tuvassa yöpyi kourallinen ihmisiä. Ei kuitenkaan mitään suurempaa tungosta ja iltanuotiolla nautiskeltiin eväitä kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa.

Yöpymispaikalta avautui hieno erämainen maisema.

Toisena päivänä liikkeelle lähdettiin epävakaisessa säässä ja hieman vettäkin saatiin niskaan. Onneksi sade loppui lähes heti ja maisemista päästiin nauttimaan taas täysin siemauksin. Tuuli ja pieni sade antoivat kuitenkin muistutuksen miten nopeasti olosuhteet tunturissa voivat muuttua.

Näkymä Siosvaaralta Kukkarovaaran suuntaan.

Nälkä yllätti nopeasti kulkijat ja päätimme  poiketa hieman muuten suoralta reitiltä ja laskeuduimme ruokatauolle Tappurin autiotuvalle jonne matkalla avautui monenlaista hienoa maisemaa. Tappurin pihapiirissä oli kiva kuunnella vanhemman kansan viisauksia ja juttuja reitin varrella vastaan tulevista paikoista.

Kosteikkoa ennen Tappurin autiotupaa.

Tappurista alkoikin tasainen loiva nousu ylös rinnettä johon vastatuuli toi hieman lisähaastetta. Sää parani koko ajan ja aurinkokin näyttäytyi pilvien lomasta.

Sulamisvesien jäljet näkyvät hyvin pienessä kurussa.

Kurun pohjalla vesi virtasi hiljalleen.

Nousun taittuessa laskuun avautui jälleen huikeita näkymiä moneen suuntaan.

Kosteikoilla tupasvilla oli vielä täydessä näyttävyydessään.

Rouvivaaran rinteiltä lähdettiin laskeutumaan kohti Pahakurun autiotupaa. Osuus oli selvästi porojen suosiossa ja niitä alkoikin tulla vastaan kohtalaisen suuria määriä. Tällä osuudella alkoi askel jo hieman painaa ja allekirjoittanut onnistui hieman kompuroimaan rinkan painon varmistaessa kunnon mahalaskun kivikkoisella polulla. Onni onnettomuudessa, tästäkin selvittiin vaatteista pölyä pyyhkimällä.

Porolla oli tankkaus meneillään.

Porot olivat sen verran arkoja ja valppaina, että lähelle oli turha koittaa päästä ainakaan kovin nopeasti.

Pahakurun autiotupa ympäristöineen oli yksi reitin hienommista paikoista ja siihen olisi ollut mahtavaa jäädä yöksi. Tällä kertaa voiton vei tieto siitä, että parin kilometrin päässä sijaitsevassa Hannukurussa odotti sauna sekä sen yhteydessä mahdollisuus pulahtaa tunturijärvessä.

Pahakurun autiotuvalta avautui hieno näkymä viereiseen notkelmaan.

Väriloistoa rinteessä.

Hannunkuru olikin melko laaja alue, toisella reunalla sijaitsi sauna ja toisella reunalla kukkulan päällä suuri autiotupa jossa oli kaksi puolta. Väliin mahtui varaustupaa ja kota sekä telttailua varten oma alue. Päädyimme jälleen asumaan teltassa järven läheisyydessä, josta oli sopiva matka joka paikkaan.

Hannunkurun järvi kylpi ilta-auringossa.

Makkarat grillailtiin tällä kertaa kodan lämmössä.

Sauna sekä pulahtaminen kylmässä järvessä olivat todellista superluksusta parin päivän vaelluksen jälkeen. Olo oli sen mukaisesti aivan mahtava. Illan kruunasivat taivaalla pilvien lomasta hieman loistamaan päässeet revontulet. Aikamoisia wow-elämyksiä. Tämän jälkeen maistuikin reissun parhaat yöunet.

Lapin taikaa?

Aamuinen näkymä teltan nurkalta.

Hannukurun taikayön jälkeen matka jatkui eteenpäin. Osuudella ennen Suaskurua avautui monenlaista maisemaa. Yksi reitin hienouksista olikin se, että näki todella pitkälle taaksepäin. Näin pysyi ihailemaan myös niitä maisemia kauempaa joista oli jo kuljettu.

Kaunista näkymää jyrkän rinteen huipulta. Kuvasta puuttuu enää karhu suon laidalta.

Maisemaa pikkuhiljaa nousevasta rinteestä Hannukurun suuntaan.

Pilvet peittivät lumikeron huippua.

Suaskuruun laskeuduttaessa näkyi edessä reitin vaativin nousu joka kapusi suoraan ylös Lumikeron jyrkkää rinnettä. Sopiva määrä ruokaa näytteli tärkeää osaa tällä tauolla. Eikä liikaa mutta ei myöskään liian vähän.

Suaskurun pohjalta polku nousi suoraa ylös lumikeron jyrkkää rinnettä.

Nousu olikin reitin jyrkin, mutta myös maisemat olivat mahtavat ja antoivat lisävoimaa kulkijalle. Puuskutusta, hikeä ja hienoja maisemia. Näissä kuvissa ehkä häiritsee hieman se, että kameran tallentama maisema ei vastannut läheskään sitä, kuinka kauas näkyi pilvisestä säästä huolimatta.

Näkymää noin puolesta välistä kapuamista.

Kiiruna luotti suojaväriinsä loppuun asti. Harmittavaisesti kameran akku loppui kesken kuvausten.

Ennen saapumista Montellin majalle edessä oli vielä laskeutuminen Lumikurun pohjalle ja toinen nousu Vuontiskeron rinnettä ensin ylös ja takaisin alas. Tällä osuudella reittiä alkoi huumori olla vähissä, sen verta alkoi askel painaa.

Montellin maja oli perinteikäs pienehkö autiotupa.

Montellin majalta jatkettiin suoraa Nammalan kurun Autiotuvan maisemiin jonne myös jäätiin yöksi. Kostea keli, aamuksi luvattu vesisade ja uudehko suuri tupa houkuttelivat nukkumaan teltan sijasta tuvassa. Valinta oli nukkumisen kannalta väärä, unet jäivät vähiin johtuen muun muassa siitä, että yksi matkaajista yski koko yön tauotta.

Sumu peitti nopeasti ensin tunturien huiput ja lopulta kaiken muunkin.

Grillailua nuotiolla sumun keskellä.

Pahimmassa sumussa ei näkynyt edes näin pitkälle.

Viimeisenä päivänä kuljettiin Nammalankurulta Pallashotellille, jonne matka päättyi. Paikoin sumu oli todella sankkaa ja se vaikeutti kulkemista muutenkin välillä kivikkoisessa maastossa. Maisemat jäivät loppumatkasta näkemättä ja se kuljettiinkin loppuun asti kerta rykäisyllä. Viimeiset leirisapuskat oli pakko nauttia Pallashotellin läheisyydessä, sen verta koville sumussa tarpominen otti. Pallakselta siirryttiin Äkäslompoloon yöpymään ennen paluumatkaa kotiin. Muutaman lisäkuvan voi käydä katsomassa täältä.

Yhteenvetona voitaneen todeta, että vaellus onnistui hyvin, kelit olivat ihan kelpo syyskelit. Vain viimeisen päivän sumu haittasi näkymiä. Yksi kokonaan selkeä ja aurinkoinen päivä oli myös toiveissa valokuvaamisen kannalta, mutta se jäi nyt toteutumatta. Ensimmäistä kertaa tosikoetuksella olleet vaelluskengät osoittautuivat erinomaisiksi, yhtään hiertymää ei tältä matkalta jäänyt muistoksi. Reittiä ja sen mahtavia maisemia ei ollut turhaan kehuttu. Lisäksi tuvat olivat erittäin hyvin varustettuja ja siistissä kunnossa. Silti kannattaa teltta ottaa tälle reitille mukaan.