Itsenäisyyspäivän ulkoilua

Varjoleikkiä Kappelinmäellä.

Itsenäisyyspäivänä vallinneen kauniin sään kunniaksi nämä kuvat jo aiemmin tutuista lempipaikoistani. Aivan mahtava aurinkoinen ja pirteä pakkaspäivä muuten niin pimeän vuodenajan keskelle. Näitä ei ole ikinä liikaa.

Tämän kuvan äänimaisemasta vastasi tikka vaimealla nakutuksella.

Auringonlasku Maanpäässä.

Herajärven kierros - Kolin kansallismaisema

Kansallismaisemaa.

Jo pitkään Koli oli ollut yksi niistä paikoista jonne olisi pakko päästä. Ajomatka Turusta asettaa sen kuitenkin kohteeksi, johon ei viikonloppu kunnolla riitä. Kesälomalla tähän onneksi avautui mahdollisuus. Ja voi sitä riemun tuntua kun Ukko-Kolin parkkipaikalla aloin kiskoa liian painavaa rinkkaa selkään ja lähdin matkaan.

Odotukset olivat osittain hieman kaksijakoiset. Säätiedotus oli luvannut tuleville päiville vesisadetta ja muutekin oli vähän epäselvää, oliko Herajärven kierroksella riittävästi muuta nähtävää kuin Ukko-Kolin huipulta avautuva kansallismaisema. Tarkoituksena oli kiertää koko 60 kilometrin pidennetty reitti sopivalta tuntuvassa ajassa.

Myllypurossa riitti vettä loppukesästäkin.

Ensimmäiseksi yöpymispaikaksi olin valinnut Myllypuron. Sinne oli matkaa Ukko-Kolin parkkipaikalta noin viisi kilometriä. Saavuin paikalle alkuillasta ja tulentekopaikan vieressä avautuvalla nurmikentällä oli jo useita telttoja sekä hollantilainen maasto-auton ja teltan yhdistelmä. Tilaa oli silti todella hyvin. Monet tekivät jo iltatoimia, koska kuljettu päivän reitti oli kuulemma ollut todella raskas. Valmiilla nuotiolla oli mukava grillailla ja valmistaa iltaruoat. Sen jälkeen uni maittoikin mukavasti.

Valon ja koivikon yhteisleikki.

Puron solina toi mukavan lisän metsän äänimaisemaan.

Seuraavana aamuna herätessä telttoja oli ilmestynyt vielä lisää. Nautin tukevan aamiaisen, laitoin leirin kasaan ja lähdin kulkemaan kohti Ryläystä. Alkumatkan kuljin metsäteitä, josta siirryttiin polulle. Polku lähti heti selkeästi nousemaan ylöspäin. Nouseminen jyrkkeni nopeasti ja paikoin oli todella jyrkkiä kohtia. Rinkka selässä jotkin kohdat olivat erittäin haastavia. Hikeä riitti ennen kuin Ryläys oli huiputettu.

Noin puolessa välissä nousua kohti Ryläystä.

Paikoin noustiin lähes pystysuoraa kalliota ylöspäin.

Sisiliskot viihtyivät lämpimillä pitkoksilla.

Ryläykseen saapuessani ohitin nopeasti kodan ja nuotiopaikan ja siirryin huipulle tuulettumaan. Sää oli mitä mainioin ja luvatuista sateista ei tietoakaan. Päätin pitää huipulla lounastauon, tuhti aamupala oli nousun jälkeen vain muisto. Huipulta avautuivat henkeä salpaavat maisemat ja lämmintä riitti. Kanssaretkeilijöitä ei paljoa näkynyt ja ruokarauha oli taattu. Seuraa piti lähinnä suuri joukko sudenkorentoja, jotka pörräsivät puiden latvojen tasalla. Kevyt tuulenvire teki olemisesta vieläkin mukavampaa.

Lounaspaikalta siirryin kiviputoukselle. Jätin rinkan polun varteen ja kiipesin alaspäin jyrkänteelle. Varoituskyltti toivotti tervetulleeksi. Vain omalla vastuulla. Liikkuminen oli kuitenkin helppoa ilman rinkkaa ja paikka oli todella vaikuttava, kuvat eivät taas kerran kerro koko totuutta. Ja tietysti täältäkin avautuivat upeat maisemat yli metsien ja järvien. Omalta osaltani näköalatorni jäi väliin, koska sain ilmeisesti hieman väärää tietoa sen sijoittumisesta reitille.

Näkymää Ryläyksen huipulta.

Maisema kiviputouksen reunalta.

Kiviputouksen lohkareet ja pystysuora pudotus alas.

Matka Ryläykseltä Kiviniemeen tuntui todella pitkältä. Oli jyrkkiä laskuja ja taas rankkoja nousuja lähes koko matkan. Varsinkin jyrkät laskut alkoivat tuntua todella ikäviltä jalanpohjissa ja varpaissa. Vastaavia ongelmia ei itsellä ole ollut edes lapissa. Välille mahtui monenlaista maisemaa. Kansallismaisemaa, kuten blogin ensimmäinen kuva ja seuraavana alla tuleva hakkuuaukio. Kiviniemeen saapuessani ohitin saunan ja tulentekopaikan ja jatkoin suoraan vesipisteelle pakon sanelemana. Vesipiste sijaitsi Kiviniemen kahvilan portailla. Hanallisista kannuista sai tankata itselleen vettä.

Jo matkalla Kiviniemeen olin päättänyt, että valitsen kuitenkin lyhyemmän, 40 kilometrin reitin Herajärven kierroksesta. Sen verta koville reitti oli ottanut jo tähän mennessä, jalanpohjat olivat liekeissä. Päätin kuitenkin jatkaa vielä Lakkalan yöpymispaikalle. Jospa vaikka matkalla tai viimeistään Lakkalassa pääsisi uimaan. Vetolautalla vesistöä ylittäessä huomasin kuitenkin sadepilvien vyöryvän kohti ja uiminen sai jäädä. Viimeiset kilometrit päivän etapista olivat todella hikiset ja kosteat. Hieman vettäkin jo ripotteli ja jalat sattuivat. Kiristin kuitenkin vauhtia loppua kohden ja se kannatti. Olin juuri saanut teltan pystyyn, kun vettä alkoi tulla oikein kunnolla.

Päivälle kilometrejä kertyi lähemmäs parikymmentä ja osuus oli todella rankka. Olin täysin loppu ja kauaa ei syömisen jälkeen tarvinnut ihmetellä kun uni jo tuli. Mutta mikäpä teltassa nukkuessa. Jälkikäteen ymmärrän hyvin ensimmäisessä yöpymispaikassa olleita väsyneitä kulkijoita.

Kansallismaisemien lisäksi reitille osui myös hakkuuaukio.

Ruoan keittämistä vesisateessa teltan eteisessä.

Aamulla herätessäni olin todella hyvin levännyt, untakin taisi kertyä hieman normaalia enemmän. Sade oli päättynyt tältä erää ja aamiaisen sekä pienen venyttelyn jälkeen sain koottua itseni ja tavarat. Lähdin matkaan kohti Ukko-kolia, ensimmäisenä poikkesin kuitenkin Seppälän kaivolle vedenhakuun. Kaivolla vastaan tuli todella mukavan tuntuisia retkeilijöitä, valitettavasti suunta oli vain päin vastainen kuin itselläni.

Päivän etapin alkuosa vaikutti huomattavasti helppokulkuisemmalta kuin mitä edeltävän päivän reitti. Polku eteni metsässä ja kiipesi välillä kallioille. Olin päättänyt, että viimeiseksi yöksi ajan autolla Rykiniemeen ja käyn matkalla tutustumassa Pirunkirkkoon. Idea tähän lähti eräästä toisesta blogi-tekstistä. Ensimmäisen pienen taukoni pidin Pitkälammella. Paikalle olisi tulentekopaikan lisäksi sopinut hyvin vaikkapa laavu.

Lakkalan telttailualue aamulla sateen jälkeen.

Pitkälampi kylpi auringossa.

Metsän siimeksestä alkoi pikkuhiljaa avautua maisemia.

Varsinainen päivän ensimmäinen ruokatauko osui Havukankorven tulentekopaikalle. Pääsin taas niin sanotusti valmiiseen pöytään, kun paikalla roihusi valmis nuotio, jossa kelpasin paistaa makkarat. Tässä tulikin syötyä pitkään ja hyvin, seuraava lämmin ateria oli mahdollisesti vasta Rykiniemessä. Samalle nuotiolle osui tuttuja reitin varrelta ja ruokailu sujui retkeilykokemuksia vaihdellessa.

Viimeiseen kuuteen kilometriin lähdin intoa täynnä pienestä väsymyksestä huolimatta. Luvassa olisi varmasti päivän parhaat maisemat. Pahimman ähkyn helpottaessa matka alkoikin taittua mukavasti.

Havukankorven nuotiopaikka.

Viimeisen tauon jälkeen alkoi maisemien ilotulitus.

Purjesaaret Mäkrän rinteeltä kuvattuna.

Mäkrän rinteet ja huippu osoittautuivat omasta mielestäni parhaaksi paikaksi ihailla maisemia. Huipulla oli rauhallista ja näkymät olivat huikeat. Taas kerran uhattu sade oli jättänyt saapumatta paikalle, ei harmittanut. Tuuli kuivasi hikeä ja aurinko lämmitti mukavasti. Jossain vaiheessa haaveilun oli kuitenkin loputtava ja viimeinen puristus lähtöpisteeseen edessä.

Näkymää Mäkrältä - melko komiaa!

Ukko-kolin huipun lähellä maisemia riitti.

Itse Ukko-Kolilla en viihtynyt pitkään, oli viikonloppu ja turisteja riitti liiaksi asti. Meteli oli myös kohtalaisen kova ja kansainvälinenkin. Siirryin luontokeskuksen kautta autolle ja suuntasin Pirunkirkkoa kohden. Pirunkirkolla totesin jalkani olevan sen verta kipeät, että jatkoinkin suoraan Rykiniemeen. Kilometrejä kertyi tälle päivälle noin kolmetoista.

Rykiniemeen pääsi autolla melko lähelle leiripaikkaa ja se oli itselle tällä kertaa hyvä asia. Rinkka selkään ja kohti rantaa. Ja voi vitsit mikä paikka. Hiekkaranta, josta avautui kaunis näköala Pieliselle. Paikalla oli vain yksi perhe ja yhteen ääneen ihmeteltiinkin, miksei siellä ollut muita. No itseä se ei ainakaan haitannut. Teltta pystyyn rannan tuntumaan, metsän reunaan ja vihdoin uimaan. Kahlata sai todella kauas ja siltikään vettä ei ollut edes vyötäröön asti. Kokeilematta jäi, mihin asti olisi todella voinut kahlata.

Sadepilvi ja peilikuva.

Tässä kohtaa vettä melkein uimahousun alaosaan asti. Taustalla teltta.

Käpylehmien taistelu.

Laskeva auringon säteet osuivat pilviin.

Loppuillan maisemat olivat varsinaisia taideteoksia.

Viimeinen ilta meni grillatessa nuotiopaikalla ja ihastellessa mitä ihmeellisimpiä vaihtuvia värejä maisemissa. Ilta oli todellinen kruunaus retkelle, joka oli kaikin puolin onnistunut vaikka lyhenikin hieman. Yllättävän rankkoja osuuksia riitti ja olin tyytyväinen, etten lähtenyt hampaita kiristellen kiertämään pidempää lenkkiä. Kanssaretkeilijöitä oli ihan sopivasti, mitään suurta tungosta ei ollut kuin Ukko-Kolilla. Nyt jäi hyvä maku reissusta ja nähtävää jäi vielä vaikka toisellekin kertaa. Koli on ansainnut kansallismaisema tittelinsä. Aamulla nautiskelin vielä aamiaisen rauhallisessa ympäristössä ja sitten suuntasin kotia kohden. Muutaman lisäkuvan voit käydä katsomassa täältä.

Kurjenrahka kesäkuussa

Tupasvilla heilui tuulessa.

Karpalot olivat täydessä kukassa.

Kesäkuun alku oli loistava hetki palata tuttuun Kurjenrahkan suomaisemaan. Edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt jo tovi, joten intoa riitti. Mitään suurta tungosta ei lähtöpaikalla Kurjenpesän parkkipaikalla ollut, sää taisi olla monille liian viileä kun lämpötila oli vain noin 15 astetta - erittäin sopiva metsässä kulkevalle siis. Suunnaksi valikoitui edestakainen matka Töykkälän laavulle.

Alkumatkasta kelpasi ihailla tupasvilloja ja muutekin kukassa olevaa suota, ajoitus retkelle oli onnistunut. Reittiosuus kohti Töykkälää oli alkumatkan jälkeen merkattu suljetuksi huonojen pitkosten takia, mutta jatkoin kuitenkin matkaa. Lämmin loppukevät oli kuivattanut reittiä niin paljon, etteivät rikkinäiset pitkospuut haitanneet kulkemista ainakaan päiväretkeläisen varusteissa. Eteneminen oli kohtuu helppoa.

Suopursut kukkivat edelleen.

Vesisade saapuu horisontista.

Sää oli vaihteleva ja matkalle osui pieniä vesikuuroja, kovaa tuulta ja aurinkoa vuorotellen. Ainut miinuspuoli oli, että ohikulkevalta tieltä kantautui alkumatkasta liikenteen ääniä. Tuulen suunnalla oli varmasti iso vaikutus tähän. Äänet kuitenkin katosivat matkan edetessä ja lintujen laulu sekä käen kukkuminen ottivat pian äänimaailman hallintaan.

Muurahaiskeossa pisti silmään siivekkäiden yksilöiden suuri määrä.

Sammaleet nauttivat kosteudesta ja auringonpaisteesta.

Töykkälän laavulla oli ruokatauko mukavassa auringonpaisteessa ja sen jälkeen paluu kohti lähtöpistettä. Sää muuttui aurinkoisemmaksi vaikka välillä tulikin edelleen vesikuuroja. Kostea luonto oli upeaa katsottavaa kun aurinko valaisi sitä heti sateen jälkeen. Kulkeminen muuttui jo todella lämpimäksi pienestä tuulesta huolimatta.

Sateen jälkeen suo näytti laajan värimaailmansa.

Kyykäärme nautiskelee auringon lämmöstä pitkosten reunalla.

Lämmin ja kesäinen näkymä reitistöltä.

Onnistuneen päiväretken kaikki kuvat näet täältä.

Nuuksio

Lounastauko kevätauringon lämmössä.

Nuuksion ohi on tullut ajettua vuosien varrella monta kertaa ja vieläpä yleensä kelin ollessa mitä parhain. Tällä kertaa en ajanut ohi ja kelitkin olivat kohdallaan. Ajankohta oli myös hyvä, etelän hiihtolomaviikko oli takanapäin, joten pahin ryntäys oli tapahtunut ja nyt oli rauhallista. Jäljistä pystyi päättelemään kuinka huikea määrä ihmisiä Nuuksiossa parhaimmillaan liikkuu. Luonto ei ehkä ollut täysin koskemattoman näköinen kun joka mahdollisessa paikassa oli kävelty, mutta vastaavasti polut olivat tamppautuneet kovaksi ja olivat helppoja kävellä.

Liikkeelle lähdin Haukkalammelta ja tutustuin lähellä kiertäviin rengasreitteihin hieman soveltaen, järvien jäät auttoivat reittien muokkauksessa. Ensimmäinen positiivinen asia jonka aisti, oli hiljaisuus. Mitään liikenteen melua tai vastaavaa ei korviin kantautunut. Hiljaisuuden rikkoi vai lintujen laulu tai välillä, aika monessakin paikassa puron solina, ääni jota kelpaa kuunnella.

Virtaava vesi loi tunnelmaa monessa eri paikassa.

Mäkisestä maastota avautui näkymiä kauas.

Maasto oli rikkonaista, välillä jyrkkiä nousuja ylös kallioiden päälle, josta taas laskeuduttiin alas järvien rantaan. Se teki kulkemisesta paikoin mielenkiintoista ja hienoja maisemia avautui kallioiden huipuilta järville ja metsiin. Kesäaikaan hienoja näköalapaikkoja oli varmasti paljon enemmän helposti saavutettavissa, nyt pysyttelin lähinnä poluilla.

Pieniä järviä ja lampia riitti metsän keskellä.

Valon ja varjon leikkiä Holma-Saarijärvellä.

Eri reittejä tuli kuljeskeltua noin viisitoista kilometriä päivän aikana ja se oli ihan riittävästi talvisessa metsässä. Nuotio- ja grillauspaikat olivat suureen käyttäjämäärään nähden siistissä kunnossa ja aurinkoisessa säässä kelpasi evästellä. Suomen luontokeskus Haltia oli ollut myös kiinnostava nähdä, mutta se sattui olemaan kiinni. Oikein positiivinen kuva jäi ensimmäisestä vierailustani Nuuksion metsissä. Helppo ymmärtää, miksi paikka on helsinkiläisille kullan arvoinen retkikohde lähellä kaupunkia.

Maisema oli vielä paikoin oikein talvisen näköinen.

Koskeljärvi

Pyhäniemen laavu oli siistissä kunnossa ja polttopuita riitti.

Kevättalvinen päiväretki Koskeljärvelle. Olin käynyt aiemmin järven eteläisemmässä päässä, nyt lähdettiin liikkeelle pohjoispäästä. Heti alussa kävi selväksi, että suksilla täällä olisi pitänyt olla liikkeellä. Lunta järven jäällä oli sopivasti hiihtämiseen, metsässä liian vähän.

Auringonvaloa metsän siimeksessä.

Kevyttä pakkaslunta puolukanvarvulla.

Makkarat paistettiin Pyhäniemen laavulla mukavassa nollakelissä. Laavu ympäristöineen oli siistin näköinen ja paikka vaikutti rauhalliselta hiihtäjiä lukuun ottamatta. Paikalliselta mieheltä saatiin mielenkiintoista tietoa järvestä ja sen historiasta. Menomatka kuljettiin metsässä ja poluilla, paluumatka jäällä. Muutama lisäkuva löytyy täältä.

Matkalla jään yli.

Lunta ja aurinkoa

Matalalta paistava aurinko ja lumi saavat aikaan hienot varjot.

Lauantaipäivän ulkoilut tälläkin kertaa lähimaastossa, Rauvolanlahden ja Vaarniemen ympäristössä. Lunta, valoa ja kohtuullisen hiljaistakin. Nähtävästi lumi tekee tehtävänsä äänenvaimentajana. Metsäisessä ympäristössä jalan liikkuminen sujui, jäällä olisi ehdottomasti pitänyt olla sukset. Ei voi kun toivoa että pirteät talvikelit jatkuisivat vielä pitkään.

Näkymä Rauvolanlahdelta Pitkäsalmen suuntaan.

Aamupäivän ulkoilut Ruissalossa

Horisontissa meri jäätyy.

Näkymä Kuuvasta Airistolle.

Turkulaisia hemmotellaan Ruissalolla ja varsinkin sen sijainnilla. Sieltä löytyy helposti täysi hiljaisuus ja luonnonrauha. Meri on lähellä ja maisemia kelpaa katsella aina uudelleen ja uudelleen. Toimii erinomaisesti vaikka hieman pidempänä aamulenkkinä, suosittelen.

Kivi ja rantakallio ovat myös saaneet jääpeitteen.

Joutsenet Saaronniemen kärjessä.