Vajosuon vaellus

Maisemataidetta auringonvalon osuessa Vajosuon eri kohtiin.

Kohti valoa.

Koulujen päättäjäisviikonloppu on oiva aika retkeillä suosituimmissa retkikohteissa jos kaipaa hiljaisuutta. Polut ovat selvästi rauhallisempia kuin normaalina viikonloppuna. Näin oli myös Kurjenrahkan kansallispuistossa alkavan kesän viikonloppuna. Lähtö Vajosuon vaellukselle ja lähtöpaikkana niin ikään Vajosuo.

Hoidettukin metsä on omalla tavallaan kaunis vaikkakin vähän tylsä.

Kurkia ruokailemassa pellolla.

Vajosuon ylityksen jälkeen reitti kulkee ensin vanhan aarniometsän läpi. Kun reitti poikkeaa hetkeksi kansallispuiston mailta, vaihtuu maisema välittömästi hoidettuun talousmetsään. Metsän jälkeen oli vuorossa peltomaisemaa ja sen eläimiä. Useampi kurki sekä ilmeisesti metsäkauriit piristivät matkantekoa. Pian olikin jo ensimmäinen laavu edessä ja koska matkaan oli jo ilta, niin luonnollisesti se valikoitui yöpymispaikaksi.

Laavulla oli aika tulistelun.

Laavu oli aivan metsän reunassa ja pellolta aukesi hieno auringonlasku.

Rettun laavu on ilmeisesti suhteellisen uusi, muutamaa vuotta aiemmin se ei ainakaan vielä ollut paikallaan. Laavun paikka oli sinällään kiva, metsän reunasta aukesi kaunis maalaismaisema peltoineen. Ainut miinuspuoli tällä kertaa oli se, että pellolta puhalsi kylmä tuuli. Hetken jo mietin paikanvaihtoa hieman kylmissäni. Päätin kuitenkin jäädä ja lopulta tuulikin heikkeni. Hetken jo luulin yöpyväni laavulla yksin, mutta juuri ennen pimeän tuloa saapui maastopyörällä liikkeellä oleva retkeilijä. Mukavaa jutustelua riittikin aina nukkumaan menoon asti.

Alkukesän koivikossa on jotain niin suomalaista, on se kaunis!

Mustaikka kukkii.

Seuraavana päivänä matka jatkui mukavassa vaellussäässä. Kaunis aurinkoinen sää mutta ei kutienkaan liian lämmin. Lounastauon pidin Lakjärvellä, järven rannalla. Samalla jalkojen lepuutusta märässä sammaleessa. Lakjärveltä suuntasin Rantapihaan jossa tankkasin vesivarastot. Jätin Savojärven kiertämättä koska se oli tullut kierrettyä juuri vappuna. Rantapihasta matka jatkui kohti Töykkälää.

Savojärven rannalla.

Komea rupisammakko ylittämässä polkua.

Matkalle mahtui paljon hienoja maisemia ja välillä vaativiakin osuuksia. Töykkälän ja Kuhankuonon välinen osuus oli virallisesti suljettu huonojen pitkospuiden takia. Muutama hieman haastavampi kohta matkalle mahtuikin. Painava rinkka tuo aina hieman lisähaastetta ojien yli hyppelyyn ja tasapainoiluun. Tauko oli tällä etapilla näköalatornissa.

Suohon uponneet pitkokset, onneksi ei enempää vettä.

Väsymyksen alkaessa painaa ovat juurakot aina haasteellisia kulkea.

Vesiesteet oli hypittävä yli, tasapainoilu ei kiinnostanut.

Töykkälän laavulle saavuttaessa jalka painoi jo jonkin verran ja energiat olivat aika vähissä. Vielä oli pieni puujumppa edessä, koska polttopuut piti hakea pienen matkan päästä tien varresta. Ruokailun jälkeen väsymys veikin voiton melko nopeasti.

Töykkälän vesivarasto oli umpeen kasvanut lampi. Tiskivedet siitä sai kuitenkin otettua.

Aurinko laskee  ja hiljaisuus laskeutuu.

Erittäin hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen oli mahtava fiilis herätä linnunlauluun ja auringonpaisteiseen kesäaamuun metsän keskellä. Mitkään kuvat ja sanat eivät oikein riitä kuvailemaan fiilistä. Suosittelen lämpimästi koittamaan ulkona nukkumista jos ei ole tuttua. Tuhdin aamupalan jälkeen oli viimeisen etapin aika kohti Vajosuota. Alkumatkan reitti kulkee osittain teillä, mutta lopulta palaa takaisin tuttuun suomaisemaan. Homma on helppo kiteyttää yhteen lauseeseen: Erittäin onnistunut alkukesän vaellus.

Tällaiseen näkymään  ja linnunlauluun kun saisi aina herätä.

Aamupalaa auringon lämmössä.