Herajärven kierros - Kolin kansallismaisema

Kansallismaisemaa.

Jo pitkään Koli oli ollut yksi niistä paikoista jonne olisi pakko päästä. Ajomatka Turusta asettaa sen kuitenkin kohteeksi, johon ei viikonloppu kunnolla riitä. Kesälomalla tähän onneksi avautui mahdollisuus. Ja voi sitä riemun tuntua kun Ukko-Kolin parkkipaikalla aloin kiskoa liian painavaa rinkkaa selkään ja lähdin matkaan.

Odotukset olivat osittain hieman kaksijakoiset. Säätiedotus oli luvannut tuleville päiville vesisadetta ja muutekin oli vähän epäselvää, oliko Herajärven kierroksella riittävästi muuta nähtävää kuin Ukko-Kolin huipulta avautuva kansallismaisema. Tarkoituksena oli kiertää koko 60 kilometrin pidennetty reitti sopivalta tuntuvassa ajassa.

Myllypurossa riitti vettä loppukesästäkin.

Ensimmäiseksi yöpymispaikaksi olin valinnut Myllypuron. Sinne oli matkaa Ukko-Kolin parkkipaikalta noin viisi kilometriä. Saavuin paikalle alkuillasta ja tulentekopaikan vieressä avautuvalla nurmikentällä oli jo useita telttoja sekä hollantilainen maasto-auton ja teltan yhdistelmä. Tilaa oli silti todella hyvin. Monet tekivät jo iltatoimia, koska kuljettu päivän reitti oli kuulemma ollut todella raskas. Valmiilla nuotiolla oli mukava grillailla ja valmistaa iltaruoat. Sen jälkeen uni maittoikin mukavasti.

Valon ja koivikon yhteisleikki.

Puron solina toi mukavan lisän metsän äänimaisemaan.

Seuraavana aamuna herätessä telttoja oli ilmestynyt vielä lisää. Nautin tukevan aamiaisen, laitoin leirin kasaan ja lähdin kulkemaan kohti Ryläystä. Alkumatkan kuljin metsäteitä, josta siirryttiin polulle. Polku lähti heti selkeästi nousemaan ylöspäin. Nouseminen jyrkkeni nopeasti ja paikoin oli todella jyrkkiä kohtia. Rinkka selässä jotkin kohdat olivat erittäin haastavia. Hikeä riitti ennen kuin Ryläys oli huiputettu.

Noin puolessa välissä nousua kohti Ryläystä.

Paikoin noustiin lähes pystysuoraa kalliota ylöspäin.

Sisiliskot viihtyivät lämpimillä pitkoksilla.

Ryläykseen saapuessani ohitin nopeasti kodan ja nuotiopaikan ja siirryin huipulle tuulettumaan. Sää oli mitä mainioin ja luvatuista sateista ei tietoakaan. Päätin pitää huipulla lounastauon, tuhti aamupala oli nousun jälkeen vain muisto. Huipulta avautuivat henkeä salpaavat maisemat ja lämmintä riitti. Kanssaretkeilijöitä ei paljoa näkynyt ja ruokarauha oli taattu. Seuraa piti lähinnä suuri joukko sudenkorentoja, jotka pörräsivät puiden latvojen tasalla. Kevyt tuulenvire teki olemisesta vieläkin mukavampaa.

Lounaspaikalta siirryin kiviputoukselle. Jätin rinkan polun varteen ja kiipesin alaspäin jyrkänteelle. Varoituskyltti toivotti tervetulleeksi. Vain omalla vastuulla. Liikkuminen oli kuitenkin helppoa ilman rinkkaa ja paikka oli todella vaikuttava, kuvat eivät taas kerran kerro koko totuutta. Ja tietysti täältäkin avautuivat upeat maisemat yli metsien ja järvien. Omalta osaltani näköalatorni jäi väliin, koska sain ilmeisesti hieman väärää tietoa sen sijoittumisesta reitille.

Näkymää Ryläyksen huipulta.

Maisema kiviputouksen reunalta.

Kiviputouksen lohkareet ja pystysuora pudotus alas.

Matka Ryläykseltä Kiviniemeen tuntui todella pitkältä. Oli jyrkkiä laskuja ja taas rankkoja nousuja lähes koko matkan. Varsinkin jyrkät laskut alkoivat tuntua todella ikäviltä jalanpohjissa ja varpaissa. Vastaavia ongelmia ei itsellä ole ollut edes lapissa. Välille mahtui monenlaista maisemaa. Kansallismaisemaa, kuten blogin ensimmäinen kuva ja seuraavana alla tuleva hakkuuaukio. Kiviniemeen saapuessani ohitin saunan ja tulentekopaikan ja jatkoin suoraan vesipisteelle pakon sanelemana. Vesipiste sijaitsi Kiviniemen kahvilan portailla. Hanallisista kannuista sai tankata itselleen vettä.

Jo matkalla Kiviniemeen olin päättänyt, että valitsen kuitenkin lyhyemmän, 40 kilometrin reitin Herajärven kierroksesta. Sen verta koville reitti oli ottanut jo tähän mennessä, jalanpohjat olivat liekeissä. Päätin kuitenkin jatkaa vielä Lakkalan yöpymispaikalle. Jospa vaikka matkalla tai viimeistään Lakkalassa pääsisi uimaan. Vetolautalla vesistöä ylittäessä huomasin kuitenkin sadepilvien vyöryvän kohti ja uiminen sai jäädä. Viimeiset kilometrit päivän etapista olivat todella hikiset ja kosteat. Hieman vettäkin jo ripotteli ja jalat sattuivat. Kiristin kuitenkin vauhtia loppua kohden ja se kannatti. Olin juuri saanut teltan pystyyn, kun vettä alkoi tulla oikein kunnolla.

Päivälle kilometrejä kertyi lähemmäs parikymmentä ja osuus oli todella rankka. Olin täysin loppu ja kauaa ei syömisen jälkeen tarvinnut ihmetellä kun uni jo tuli. Mutta mikäpä teltassa nukkuessa. Jälkikäteen ymmärrän hyvin ensimmäisessä yöpymispaikassa olleita väsyneitä kulkijoita.

Kansallismaisemien lisäksi reitille osui myös hakkuuaukio.

Ruoan keittämistä vesisateessa teltan eteisessä.

Aamulla herätessäni olin todella hyvin levännyt, untakin taisi kertyä hieman normaalia enemmän. Sade oli päättynyt tältä erää ja aamiaisen sekä pienen venyttelyn jälkeen sain koottua itseni ja tavarat. Lähdin matkaan kohti Ukko-kolia, ensimmäisenä poikkesin kuitenkin Seppälän kaivolle vedenhakuun. Kaivolla vastaan tuli todella mukavan tuntuisia retkeilijöitä, valitettavasti suunta oli vain päin vastainen kuin itselläni.

Päivän etapin alkuosa vaikutti huomattavasti helppokulkuisemmalta kuin mitä edeltävän päivän reitti. Polku eteni metsässä ja kiipesi välillä kallioille. Olin päättänyt, että viimeiseksi yöksi ajan autolla Rykiniemeen ja käyn matkalla tutustumassa Pirunkirkkoon. Idea tähän lähti eräästä toisesta blogi-tekstistä. Ensimmäisen pienen taukoni pidin Pitkälammella. Paikalle olisi tulentekopaikan lisäksi sopinut hyvin vaikkapa laavu.

Lakkalan telttailualue aamulla sateen jälkeen.

Pitkälampi kylpi auringossa.

Metsän siimeksestä alkoi pikkuhiljaa avautua maisemia.

Varsinainen päivän ensimmäinen ruokatauko osui Havukankorven tulentekopaikalle. Pääsin taas niin sanotusti valmiiseen pöytään, kun paikalla roihusi valmis nuotio, jossa kelpasin paistaa makkarat. Tässä tulikin syötyä pitkään ja hyvin, seuraava lämmin ateria oli mahdollisesti vasta Rykiniemessä. Samalle nuotiolle osui tuttuja reitin varrelta ja ruokailu sujui retkeilykokemuksia vaihdellessa.

Viimeiseen kuuteen kilometriin lähdin intoa täynnä pienestä väsymyksestä huolimatta. Luvassa olisi varmasti päivän parhaat maisemat. Pahimman ähkyn helpottaessa matka alkoikin taittua mukavasti.

Havukankorven nuotiopaikka.

Viimeisen tauon jälkeen alkoi maisemien ilotulitus.

Purjesaaret Mäkrän rinteeltä kuvattuna.

Mäkrän rinteet ja huippu osoittautuivat omasta mielestäni parhaaksi paikaksi ihailla maisemia. Huipulla oli rauhallista ja näkymät olivat huikeat. Taas kerran uhattu sade oli jättänyt saapumatta paikalle, ei harmittanut. Tuuli kuivasi hikeä ja aurinko lämmitti mukavasti. Jossain vaiheessa haaveilun oli kuitenkin loputtava ja viimeinen puristus lähtöpisteeseen edessä.

Näkymää Mäkrältä - melko komiaa!

Ukko-kolin huipun lähellä maisemia riitti.

Itse Ukko-Kolilla en viihtynyt pitkään, oli viikonloppu ja turisteja riitti liiaksi asti. Meteli oli myös kohtalaisen kova ja kansainvälinenkin. Siirryin luontokeskuksen kautta autolle ja suuntasin Pirunkirkkoa kohden. Pirunkirkolla totesin jalkani olevan sen verta kipeät, että jatkoinkin suoraan Rykiniemeen. Kilometrejä kertyi tälle päivälle noin kolmetoista.

Rykiniemeen pääsi autolla melko lähelle leiripaikkaa ja se oli itselle tällä kertaa hyvä asia. Rinkka selkään ja kohti rantaa. Ja voi vitsit mikä paikka. Hiekkaranta, josta avautui kaunis näköala Pieliselle. Paikalla oli vain yksi perhe ja yhteen ääneen ihmeteltiinkin, miksei siellä ollut muita. No itseä se ei ainakaan haitannut. Teltta pystyyn rannan tuntumaan, metsän reunaan ja vihdoin uimaan. Kahlata sai todella kauas ja siltikään vettä ei ollut edes vyötäröön asti. Kokeilematta jäi, mihin asti olisi todella voinut kahlata.

Sadepilvi ja peilikuva.

Tässä kohtaa vettä melkein uimahousun alaosaan asti. Taustalla teltta.

Käpylehmien taistelu.

Laskeva auringon säteet osuivat pilviin.

Loppuillan maisemat olivat varsinaisia taideteoksia.

Viimeinen ilta meni grillatessa nuotiopaikalla ja ihastellessa mitä ihmeellisimpiä vaihtuvia värejä maisemissa. Ilta oli todellinen kruunaus retkelle, joka oli kaikin puolin onnistunut vaikka lyhenikin hieman. Yllättävän rankkoja osuuksia riitti ja olin tyytyväinen, etten lähtenyt hampaita kiristellen kiertämään pidempää lenkkiä. Kanssaretkeilijöitä oli ihan sopivasti, mitään suurta tungosta ei ollut kuin Ukko-Kolilla. Nyt jäi hyvä maku reissusta ja nähtävää jäi vielä vaikka toisellekin kertaa. Koli on ansainnut kansallismaisema tittelinsä. Aamulla nautiskelin vielä aamiaisen rauhallisessa ympäristössä ja sitten suuntasin kotia kohden. Muutaman lisäkuvan voit käydä katsomassa täältä.