Nauvon Kaasivuori

Sulamisvesi virtasi aurinkoisessa metsässä.

Vesi valui pitkin kallioseinämää.

Pitkään oli Nauvon Kaasivuori ollut niiden paikkojen listalla johon pitää päästä. Veneellä oli ajeltu ohi lukuisia kertoja. Keväinen, aurinkoinen, lähes tyyni sää sopi hyvin retken ajankohdaksi. Nauvon lossijonokaan ei vielä maaliskuun alussa ollut pitkä ja sen kyytiin pääsi kerta odotuksella.

Koko luontopolkua en kävellyt läpi vaan poikkesin polulle eräältä sopivalla kohdalla olevat pikkutieltä. Aurinkoinen metsä oli mahtava. Ensinnäkin paikka oli hiiren hiljainen. Vain keväinen linnunlaulu rikkoi hiljaisuuden. Auringon lämmössä ja sulavan lumen keskellä kelpasi tallustella pikku puroja ja lätäkköjä väistellen.

Näkymää Kaasivuoren huipulta.

Ja hieman eri suuntaan.

Pikkuhiljaa reitti nousi ylöspäin kohti kallion huippua. Reitti oli hyvin merkitty ja osittain lumisessa metsässä polulla pysyminen oli helppoa. Huipulta avautui komea maisema ja kovasti tutultakin se näytti. Yleensä samaa maisemaa oli vain katseltu meren pinnan tasolta veneillessä. Huippu oli 64 metriä merenpinnasta ja ikää sekä muuta historiaa sillä riitti. Hiljaisella huipulla kelpasi kylpeä auringossa ja nauttia maisemista. Alempaa kallioita alueen metsää oli harvennettu ilmeisesti aivan hiljattain. Tällä kertaa siitä löytyi hyväkin puoli, nimittäin lumen alta paljastuvista oksista ja muista levisi huumaavan hyvä puun tuoksu.

Tämän kolon asukkia ei ainkaan vielä näkynyt.

Metsää oli hoidettu talven aikana.

Nauvossa kun olin, niin päätin poiketa myös Kirjaisten luontopolulla. Lähinnä siellä kiinnosti näköalatornista avautuva maisema. Itse polulla vallitsi keväinen tunnelma, huonoilla eväillä varustautuneena reitti tuntui itselle hieman raskaalta. Jälkiviisaana oli ehkä vain voinut käydä pelkällä tornilla.

Osmankäämit olivat säilyneet talven yli pystyssä.

Maisemaa näköalatornista kohti saaristoa.

Muutaman lisäkuvan löydät täältä.

Meri oli kutsuvan näköinen.